tiistai 25. lokakuuta 2016

Koska festarit.

En usko, että mun enää tarvii perustella festareiden odotusta ja sitä edeltävää fiilistelyä kenellekkään.
Ja nyt, kun festareihin on enää alle kuukausi, voin virallisesti alkaa hehkuttaa niitä!

Henkilökohtaisesti, näistä festareista on tulossa työntäyteisimmät ikinä. Olen kirjoittanut juttuja festariesta monena vuonna lehteen, ollut lapsena myyntipöydän takana, jakamassa ruokaa ja esiintymässä lavalla... ja tänä vuonna yhdistelen vähän kaikkea!

Eniten odotan tietysti musiikkia. Kun kesällä silmäilimme artistikatausta, se yllätti monin tavoin. Festareilla on tänä vuonna paljon ylistys-henkisiä kokoonpanoja, kuten Bros & Sis sekä Northwind Collective, joita ei aikaisemmin näissä pirskeissä ole nähty. Ihan raikas muutos omasta mielestäni.
Saven puuttuminen kummastuttaa, mutta tällä kertaa gospelkaivoksesta löytyy Biniyam, jota itse olen hehkuttanut koko syksyn siitä asti kun törmäsin häneen pienillä festareilla Helsingissä.
Valentine, joka nousee päälavalle lauantaina, on täysi mysteeri. Herran vuonna, 2016, ihminen johon ei ole linkitetty yhtäkään sosiaalisen median profiilia...? Vaadin saada tietää lisää!

Onneksi kattauksesta löytyy myös tuttu ja turvallinen kls, Herz. Vuoden tauon jälkeen myös LZ7. Tätä on odotettu!

Mutta sitten tämän vuoden mahtavuuksiin blogin osalta! Astuin blogini kanssa Spotifyn ihmeelliseen maailmaan ja kokosin sinne soittolistan biiseistä joita kuulemme tänä vuonna festareilla. Kaikkea en voi luvata mutta hyvin todennäköisesti! :)

Käykäähän siis kuuntelemassa ja kommentoi alas jos joku biisi puuttuu listalta!



Viimeisimpänä, muistutan instagram-tilini olemassa olosta. Sivubannereista pääset suoraan profiiliin, mutta voit etsiä suoraan nimellä @rocksaltt
Kuvien lisäksi ilmoittelen myös giveaway-kilpailusta piakkoin!


Ruskagospel 24.9

kls.

Mikaveli
Park7


Sinnikkäästi vuodesta toiseen Ruskagospel pitää kiinni komiasta tapahtuman järjestelystä. Tuttu kaava ja paikka olivat helppoja tulla ja osallistua.

Tänä vuonna pitkästä aikaa osallistuin myös messuun, ja en muista koska messussa olisi viimeksi ollut noin kotoinen tunnelma! Suuressa messubändissä mukana olleet nuoret istuskelivat mukavasti alttarikaiteella, yhtä nuorista oli rohkaistu pitämään saarna ja joka käänteessä kansa ymmärsi mitä pappi sanoi, koska ei liikaa keskitytty kaunopuheisuuteen tekstissä. Ottakaa muut oppia!

Fiilis oli loistava loppuun asti! Tasainen artistijako innosti osallistumaan molempiin konsertteihin, mutta jostain syystä väkimäärä ei vaikuttanut yhtä suurelta kuin aikaisempina vuosina. Toivottavasti ensi vuonna ihmiset ovat liikkeellä paremmin, sillä linnut ovat laulaneet artistikattauksen olevan kova!



Herz

Save
Audile

Illan paras välinumero oli kesällä paikallisia villinnyt pilkkitannsi No Tune Brothersin vetämänä


maanantai 4. tammikuuta 2016

Bändi-ilta: Kallio 2.1.2016


Uusi vuosi ja uudet jutut! Kotiseurakuntani vuoden ensimmäinen nuortenilta otti mukaan Kokkolasta ponnistavan, uudenkarhean Kallio-bändin jota kuulin jo aiemmin syksyllä Ruskagospelissa.
Ennen bändin keikkaa uskaltauduin vähän haastattelemaan bändiä normaalia syvemmin ja jaan nyt bändin suuret salaisuudet muun maailman kanssa!

Kallio
Kallio bändi saa nimensä seuraavasta ajatuksesta: Jumala on jokaisen elämän peruskallio, joka kestää eikä petä. Sille kalliolle on hyvä rakentaa elämä.
Nuorten muusikoiden joukko tulee Kokkolan suunnalta, suurin osa heistä vielä opiskelee lukiossa mutta rumpali Olli, on lähdössä valtion poikaleirille, joka väkisin hidastaa bändin innokasta menoa.
Myös tällä keikalla rivejä oli vahvistamassa vieraileva kiipparisti-Pauliina, jonka paikka bändissä on vielä auki. Kallio sai alkunsa vähän vahingossa laulajana toimivan Seidin riparilla. Vähitellen sen riveihin etsittiin tuttuja, joilla oli halu soittaa ja levittää gospelia. Bändi sanookin, että soittaminen on se paras juttu bändisoitossa. Soittaminen on vienytkin Kallion jo useille keikoille, joista mieleenpainuvin tähän mennessä on ollut Ruskagospelin keikka.
Uuden vuoden ja tulevaisuuden varalle Kalliolle on jo paljon suunnitelmia. Vaikka kevät onkin hiljainen rumpalin puuttuessa, bändin jäsenet silti aikovat työstää uusia biisejä ja heillä on myös levyn ja musiikkivideon teko suunnitteilla! Itse jään ainakin innolla odottamaan tämän bändin metkuja ja kehitystä! :)






Uudenvuoden lupauksena yritän tänä vuonna valokuvata ja julkaista kuvia muistakin kuin bändien laulajistakin.